Rakkaudesta hokiin

Varsinaisesti en osaa sanoa, että mistä tämä lähti. Joskus ala-asteella muistan päässeeni katsomaan sitä ensimmäistä kertaa livenä. Olihan se hienoa pikkutytön mielestä ja ilmassa oli vähintäänkin suuren urheilujuhlan tuntua, vaikka kyse oli jostain hikisestä TPS:n pelistä.
Yläasteella kiinnostukseni tätä lajien kuningasta kohtaan kasvoi, ehkä kiitos sen aikaiselle poikaystävälleni, joka pelasi tätä lajia. Siitä lähtien se on kuulunut jokaiseen talvikauteen ja keväisin näihin aikoihin on aina jännät paikat.

Mistä on siis kyse? No jääkiekosta, tietty!

Olen todella yksi niistä harvoista naisista, ketkä viettävät ilomielin perjantai-illan istuen hallilla katsoen peliä. Mieheni on myös todella kova hokifani johtuen omasta pitkästä jääkiekkotaustastaan.
Me vietämme talvikaudella iltoja jäähallilla, iltoja sohvalla katsoen jääkiekkoa televisiosta ja hetkiä keskustellen lajista. Meillä on molemmilla omat joukkueemme, jota kannustamme ja ne ovat luonnollisestikin ihan erit. Mies kannustaa turkulaisittain seuraa, jossa on itsekin pelannut pitkät tovit ja minä seison henkeen ja vereen helsinkiläisten takana.

Elämäämme mahtuu toki muutakin, mutta kyllä se on meillä ihan selvää, me pidämme jääkiekosta.
Aika-ajoin tämä aina aiheuttaa kummastusta, etenkin minun kaveripiirissä ja ehkä jopa S:nkin kaveripiirissä. "Ai sun vaimo kattoo sun kanssa jääkiekkoa, wtf?"

Näihin aikoihin joka ikinen vuosi on jännät ajat. Ketään ei ole varmasti onnistunut olemaan kuulematta sitä tosi seikkaa, että MM-kisat ovat taas täällä. Piti jääkiekosta tai ei, niin jokainen varmaan on asiasta jo kuullut.
Se tarkoittaa sitä, että me olemme taas ahkerasti liimaantuneet sohvannurkkaan kannustamaan Suomea.
Eilinen voitto oli jälleen niin hieno, joten ei muutakun Ihanaa Leijonat, ihanaa!